Kohti uusia koirapuistoja, ensimmäisenä Kivikko


Emäntä päätti laajentaa meidän reviiriä. Se tarkoittaa sitä, että menemme mahdollisimman usein uuteen koirapuistoon nuuskimaan uusia hajuja. Nykyään ei siis tiedä mihin päätyy, kun vilautetaan talutushihnaa ja sanotaan ulos 😃

Tänään pääsin testaamaan Kivikon koirapuistoa Helsingissä. Siellä oli hyvin tilaa juosta niin pienten kuin isojen koirien puolella, kivaa! Oli aika lämmin päivä, joten tykkäsin, kun puita ja puskia oli sopivasti luomassa varjoa. Keskellä aitausta oli todella iso hiekkakasa, en jaksanut sitä oikein helteestä johtuen pöyhiä. Huomio kuitenkin kaikki kaivamista harrastavat kaverini, laittakaa Kivikko pystykorvan taakse! Isojen puolella oli tänään monta leikkikaveria, mutta en mennyt sinne. Emäntä on huomannut, että tosi isot koirat alkavat mua tavallaan jännittää ja sitten on pakko haukkua koko ajan ja mennä emännän selän taakse piiloon. Siispä tuntuu kivemmalta nuuskia isoja kavereita aidan läpi. Poikkeuksia tietysti on, niistä lisää myöhemmin!
Arvosanaksi Kivikon koirapuistolle annan 3/4 tassua. Kiva ilma vaikutti ehdottomasti arvioon. Yksi tassupiste jäi uupumaan, koska leikkiseura puuttui sekä roskikset ja penkit kaipaavat vähän kunnostusta. 
Uutta tassutestausta koirapuistoissa suoritetaan lähipäivinä. Nyt testaan kotisohvaa ja otan vähintään kolmet torkut.
 - Sulo